Sairaanhoitajan luona avohoitoyksikössä

HOIDOSTA OSASTOLLA 10, JATKOA

Osastohoidon tukena on aktiivinen poliklinikkahoito osasto K10:n avohoitoyksikössä. Avohoitokäyntejä on vuodessa keskimäärin 5500. Polikliinisesti annetaan solunsalpaajahoitoja, verensiirtoja sekä tehdään paljon tutkimuksia ja toimenpiteitä. Kantasolusiirtopotilaiden vaativa pitkäaikaisseuranta on tärkeä osa avohoitoyksikön toimintaa. Sen lisäksi hematologisten potilaiden (ITP, anemia, hemofilia) hoito ja seuranta ovat oleellinen osa polikliinista toimintaa.

Osasto K10:n toimenpideyksikössä tehdään kolmena päivänä viikossa anestesiaa vaativia toimenpiteitä (luuydinpunktiot, tunneloitujen keskuslaskimokatetrien poistot, ns. intratekaalisti annettavien lääkkeiden antaminen pelokkaalle lapselle) sekä vuodeosaston että avohoitoyksikön potilaille vuodessa noin 700 kpl. Lisäksi anestesialääkäri ja sairaanhoitaja nukuttavat lapsen eri kuvantamistutkimuksia varten osaston ulkopuolella olevissa tutkimusyksiköissä; noin 400 kpl /vuosi). Edelleen osasto 10:n anestesialääkärille kuuluvat kipukonsultaatiot ja syöpää sairastavien lasten anestesiat leikkaussalissa.

Verinäytteenotto sujuu kivuttomasti hoitojen ajan potilaalla olevan keskuslaskimokatetrin kauttaJokaisella potilaalla on oma sairaanhoitaja (vastuuhoitaja), sekä oma lääkäri, missä myös pyritään jatkuvuu­teen. Osastonylilääkäri / seniorilääkäri tapaa kaikki uudet perheet sekä jatkossa tarpeen mukaan (taudin hoitosuunnitelmat ja niiden muutokset, taudin uusiminen, saattohoitopäätökset, kantasolusiirrot, yms.). Syöpää sairastavia lapsipotilaita hoidetaan kokonaisvaltaisesti, ja hoidossa on mukana potilaan koko perhe.  Erityistyöntekijät (kuntoutusohjaaja, psykiatri, psykologi, sosiaalityöntekijä, opettaja, lastentarhanopettaja, teologi) osallistuvat aktiivisesti potilaiden hoitoon. Pyritään siihen, että jokaisella potilaalla perheineen olisi mahdollisuus osallistua vähintään yhdelle sopeutumisvalmennuskurssille.

Noin 1/5 potilaista menehtyy kaikista ponnisteluista huolimatta tautiinsa. Saattohoito tapahtuu nykyisin yleensä lapsen kotona. Tämä on ideaalisinta lapsen kannalta. Saattohoito tapahtuu osastoa tukikohtana käyttäen, osaston henkilökunnan valvonnassa, ja yhteistyössä paikallisen kotisairaanhoitokeskuksen kanssa.

Hyvä hoito ja hoitotyö perustuvat hoitotieteeseen, jonka lähtökohtana on humanistinen ihmiskäsitys. Potilas-hoitaja -suhde on hoidon ydin. Hoitotyön arvot ja periaatteet toteutuvat tässä vuorovaikutussuhteessa. Julkkisvierailu on odotettu piristys osaston arkeenHoitotyön periaatteet, jotka ovat yksilöllisyys, perhekeskeisyys, omatoimisuus, turvallisuus, jatkuvuus, kasvu ja kehitys, ohjaavat käytännön hoitotyötä osastolla. Hoitotyön painoalueet ovat perheiden kohtaaminen ja kantasolusiirtohoidossa  olevien potilaiden hoitaminen. Erityisesti hoidon yksilöllisyys ja jatkuvuus turvataan yksilövastuisen hoitotyön avulla, jossa oma hoitaja vastaa oman potilaansa hoitotyöstä. Hoitaja suunnittelee hoidon siten, että hoitotyö toteutuu ympäri vuorokauden potilaan tarpeet huomioon ottaen ja tarkoituksenmukaisesti.  Hoidon piiriin kuuluu aina koko perhe.

 

Kirjoittanut:
Kirsi-Marja Lähteenoja
osastonhoitaja
syöpä- ja veritautiosasto K10